Kenelle sopii?
– Lexus ES 300h on erinomainen valinta suurta ja mukavaa edustussedania etsivälle. Korimalli ja voimalinja on valittu kuluttajan puolesta, joten niiden on osuttava omaan tarpeeseen. Hinta houkuttelee pois kilpailijoiden luota.
Tutustu myös näihin
– Volvo S90 ei yllä aivan samanlaiseen pintapehmeyteen, mutta tarjoaa muun muassa modernimman tietoviihdejärjestelmän.
– Saksalaisista kilpailijoista parasta mukavuutta tarjoaa yhä E-sarja, mutta senkin hinta kipuaa bensiinimoottorilla selvästi korkeammalle. Kilpailijoista on kuitenkin saatavilla farmari ja useita voimalinjoja.
Toimitusjohtajatason kyytiä
Toimitusjohtajalla on toivottavasti Mercedes-Benzin S-sarja, mikäli maailmantilanne ei ole kohdellut yritystä kaltoin. Muille kelpaa kyllä Lexus ES 300h – tosin tietyin reunaehdoin.
Aloitetaan näistä reunaehdoista. Farmarikoria, nelivetoa tai vetokoukkua kaipaavat voivat siirtyä suoraan seuraavan koeajojuttumme pariin, sillä sellaisia ES ei tarjoa. Muille on tarjolla hyviä uutisia. Säästäminen voi olla mukavaa.
Japanin suuri porrasperä on uudistunut, mutta ulkoiset muutokset maskin ja ajovalojen saralla jäisivät ohikulkijalta täysin huomaamatta. Sen sijaan tietoviihdejärjestelmän päivittyminen kosketusnäytölliseksi on merkittävä asia.
Johtoportaan kokoa
Muodoilla Lexus haluaa provosoida luksusluokkaa ja ainakin se on onnistuttu tekemään selvästi BMW:n uutta i7-sähköautoa paremmalla maulla. Keulamaski on hurja Predator-elokuvista muistuttavalla ilmeellään, mutta tuntuu osalta kokonaisuutta. Tämä siitäkin huolimatta, että keulasta perään soljuvat sulavat linjat.
Lähes viisimetrinen linjakas porrasperä ansaitsee tiettyä kunnioitusta, joka ei täysin valokuvista välity. Akseliväliäkin on lähes 2,9 metriä, eli 45 millimetriä Toyota Camrya enemmän. Vertailu on paikallaan siksi, että sisarukset jakavat Toyotan TNGA-K-perusrakenteen.
Samaan hengenvetoon on mainittava, että vaikka Camry ja ES jakavat perusrakenteen, on eroja akseliväliä enemmän. Esimerkiksi jousituksessa, äänieristyksessä ja verhoilumateriaaleissa on tuntuva ero.
Jalat oikaisten
Kuljettaja saa tässä autoluokassa luonnollisesti hyvän asennon, vaikka ristiseläntuki säätyykin vielä tässä varustetasossa vain vaakasuunnassa. Istuimessa on miellyttävää pintapehmeyttä.
Reilu akseliväli tuntuu takana lähes loputtomana jalkatilana, jossa reisitukikin riittää. Sen sijaan pääntila loppuisi jo hieman keskimittaista pidemmältä valitettavasti kesken.
Tavaratila on matala, mutta syvä. Yli 450 litraa on tässä luokassa hyvä tulos. Istuimet eivät kuitenkaan kaadu lisätilaa tarjoamaan, mutta suksiluukku tarjoaa sentään pientä lohtua.
Lexuksen luksusta
Kuljettajan paikalla käsiin lyödään pehmeällä nahalla verhoiltu ohjauspyörä, josta löytyy runsaasti perinteisiä painikkeita. Mittariston päältä tuntosarvina sojottavista pyöritettävistä kytkimistä vaihdetaan ajotilaa tai kytketään ajonvakautus pois päältä – jälkimmäinen tuntuu näin näkyvällä paikalla hieman turhalta etuvetoisessa säästöhybridissä.
Samaan aikaan ohjaamossa on, erityisesti koeajoyksilön näyttävällä kaksiväriteemalla, rauhallisen ylellinen tunnelma, jota toisaalta rikotaan pienin yksityiskohdin. Sinällään selkeässä ja tyylikkäässä mittaristossa palavat vihreät merkkivalot tuovat mieleen halvan Toyota Priuksen.
Toisenlainen esimerkki Lexuksen osaamisesta löytyy keskikonsolista. Radiokanavan vaihtamiseen ja äänenvoimakkuuden säätöön tarkoitettu pyöritettävä kytkin hakee täydellisen sulavassa tuntumassaan vertaistaan – on kuin japanilaisinsinööri ei tarvitsisi toleransseja.
Sen sijaan tietoviihdejärjestelmän käskytykseen tarkoitettu kosketuslevy on edelleen kömpelö. Nyt tarjolla olevan kosketusnäytön käyttäminen on oikeastaan helpompaa muistuttaen, että kosketusnäyttö ei suinkaan ole aina ja kaikessa huonoin ratkaisu.
Lue koko koeajoraportti tähtiarvosteluineen Iltalehdestä.
Kirjoittanut IL autotoimittaja Henri Posa
