Etusivu / Artikkelit / Koeajo: Subaru Crosstrek – Kuin luotettava ystävä

Koeajo: Subaru Crosstrek – Kuin luotettava ystävä

Jaakko Isoniemi

Julkaistu: 19.1.2024 , Päivitetty: 19.1.2024 16.26

Subaru tarjoilee uljaan luotettavan ajokokemuksen. Ikävästi osa tekniikasta vain laahaa jäljessä.

Koeajo: Subaru Crosstrek – Kuin luotettava ystävä

Tuttu ja turvallinen. Subaru Crosstrekin rattiin kun istuu on kuin tapaisi vanhan ystävän. Homma toimii ja kaikki on helppoa. Tai ehkä vanhan ystävän, joka on vaihtanut nimeään, sillä kyse on oikeasti uudelleennimetystä ja vähän faceliftatusta Subaru XV:stä.

Etenkin tammikuun alun paukkupakkas- ja lumipöpperökeleillä jatkuvanelivetoinen kompakti katumaasturi korkealla maavaralla ja helpolla ohjauksella on ihan parasta: ei jätä pulaan missään tilanteessa tai tarjoile ikäviä yllätyksiä.

Voimantuotannosta vastaa täyshybridissä kaksilitrainen bokserimoottori, jota tukee pieni sähkömoottori. Polttomoottori on asetettu vaaka-asentoon, jonka kerrotaan madaltavan painopistettä. Voiman jakosuhde on lähtökohtaisesti 60/40.

Voimalinjan toiminta on kaikissa tilanteissa täysin huomaamatonta. Paitsi tietysti silloin, kun pitää pyytää kaikki ulos moottorilta, jolloin sen kyllä kuulee.

Tämähän ei kovin herkästi kiihdy, mikä on toivottavampi ominaisuus ystävissä. Mutta siinäpä se Crosstrekin ainoa ajettavuuspuolen heikkous on.

Auton ohjaus on sangen miellyttävä ja siinä on jopa tunnokkuutta. Ihan pienimmät nyanssit jäävät ratin takana huomaamatta, mutta isomman liukkauden kyllä aistii helposti. Jos tällä onnistuu vetämään mutkan suoraksi, saa hakea syytä vain peilistä. Varsinkin kun on tottunut ohjastamaan painavia sähköautoja, on tällä ajelu suorastaan ihastuttavan rentouttavaa.

Alusta suoriutuu tavallisessa arkiajossa ja töyssyissä kohtalaisen hyvin, mutta kovin röykkyisellä pinnalla tuntuma on aika kireä.

Ohjaamon melutaso oli talvimoottoritienopeudella ja kitkarenkailla hyvin aisoissa rengasmelun osalta, mutta jonkin verran tuulen suhinaa kuului.

Hyvä automatiikka

Koska on kyse Subarusta, autossa on niin sanottu X-Mode-ajotilanvalinta, tässä versiossa kaksitoiminen. Ensimmäinen asento on tarkoitettu lumelle ja soralle, toinen syvälle lumelle ja mudalle. Niiden pitäisi parantaa auton toimintaa ja optimoida pitoa vaikeammissa oloissa. Niin haastaviin oloihin en autoa päässyt viemään, että osaisin tästä sanoa juuta tai jaata, mutta toiminto on ollut olemassa Subaruissa jo vuosia ja osaavammat kuljettajat ovat sitä kiitelleet. Myös alamäkihidastin löytyy.

Yleisesti voi todeta, että autoon voi luottaa. Turvajärjestelmät ja ajoavustimet tuntuvat toimivan vallan mainiosti. Passiivinen kaistavahti tekee pehmeää työtä eikä ihan herkästi ala puuttua tai huutaa, mikä mahdollisti sen käytön myös lumisilla teillä. Aktiivinen vakionopeudensäädin teki tehtävänsä pehmeästi. Aktiivista kaistallapitoa oli oikeastaan mahdoton testata näillä ilmoilla, mutta pikakokeilulla maantiellä, kun kaistaviivat olivat hetken kunnolla esillä, se toimitti virkansa hyvin.

Kuljettajan valvontajärjestelmää voi myös kehua, sillä sekään ei alkanut pelkästä ABC-tolpan tuijottamisesta mesoamaan kuten jotkut muut japanilaiset, mutta kännykän räpläämisestä sai nopeasti palautetta. Nopeusrajoitusarvuuttelu ei ihan täysiä pisteitä saa.

Lisäksi auton hallintalaitteiden ja järjestelmän käyttö oli helppoa. Valikoista löytää melko intuitiivisesti etsimänsä, ratissa on sopivasti ja sopivissa paikoissa oikeat painikkeet ja perusjutut ovat aina käden ulottuvilla. Ilmastoinnin säädöissä lämpötila on fyysisillä napeilla ja loput kosketusnäytöllä, mutta totta puhuakseni tämän auton ilmastointiin ei tarvitse kajota. Automaatio teki tehtävänsä, vaikka pakkasta oli koeajolla pahimmillaan lähemmäs -30. Ikkunat pysyivät auki ja kuljettaja kuumana.

Muutenkin talvikumppanina auto toimii, sillä ratti ja penkit lämpenivät sopivasti.

Ne pienet puutteet

Tilapuolella autosta jää vähän ristiriitainen tunnelma. Takakontti on hyvin muotoiltu, lastauskynnys on pieni ja yleisvaikutelma on aika tilava, vaikka litrat jäävätkin alle neljänsadan.

Takapenkki taas on osastoa klaustrofobinen. Itse en 182-senttisellä varrellani mahtunut kunnolla keskipenkille pääntilan takia ja ei sitä tilaa sivupenkeilläkään paljoa ollut. Polivitilaa oli tämän kokoiselle autolle ihan hyvin.

Keskikonsoli taas edustaa polttomoottorisarjassa hyvää tasoa. Kyynärnojan alle mahtuu tavaraa, kännykälle on looginen paikka ja mukinpidikkeiden sijoittelu on sopivasti sivussa.

Etuistuimet taas voisivat olla hieman paremmin tukevat, mutta ajoasennon sain hyvin kohdilleen, paremmin kuin tällaisen korimallin autoissa tyypillisesti. Reisituki on vähän lyhyenpuoleinen.

Se erikoisin tekijä autossa on kuitenkin moottoripaketti. Voimalinja toki toimii ja autolla on miellyttävä ajaa, mutta unohtiko joku ehkä turboahtimen? Tehot jäävät varsin alhaisiksi ja auto laiskaksi, vaikka ei se näin talvikeleillä juuri haitannutkaan. Pelkkä sähkö voi ainakin teoriassa liikuttaa autoa, mikä tekee tästä niin sanotun täyshybridin, mutta sitä se on oikeastaan vain nimellisesti, sillä myös akku on verrokkiautoihin verrattuna pieni. Veikkaanpa, että vähän tehokkaampi sähkömoottori olisi parantanut kokonaisuutta huomattavasti.

Silti kulutus on melko rapsakka. Tätä selittää osin bokserimoottori ja osin jatkuva neliveto. Talviajosta ei voi tehdä yleistäviä päätelmiä, mutta aika haastava tällä on WLTP-lukuihin päästä. Normaaliajossa maantiellä mentiin leudollakin kelillä yli kahdeksan litran ja ajelin vielä varovasti. Pätkäajossa ei tehnyt tiukkaa päätyä yli kymmeneen litraan.

Ja onhan tässä kieltämättä vanhan auton tuntua, aina perinteisestä vaihdekepistä fyysisiin mittariston neuloihin.

Se ei toki ole välttämättä huono asia.