Kenelle sopii?
-
Auto sopii mukavuutta ja helppoutta arvostavalle. Hyvä valinta, jos on kyllästynyt saksalaismallien tympeään muotoiluun ja kaipaa automaailmassa hieman poikkeavaa estetiikkaa.
-
DS 4 toimii erityisen kivasti alle 50km päivittäisessä ajossa ja maanteillä. Kyyditettäviä tosin ei kannata ottaa kuin korkeintaan yksi ihminen kerrallaan.
Tutustu myös näihin:
-
Audi A3 Sportback TFSI e on lähestulkoon identtinen auto, joka vie sähköllä kymmenisen kilometriä pidemmälle.
-
Toinen selkeä saksalaiskilpailija on BMW 225e xDrive, joka ei ulkoisesti todellakaan ole se innostavin auto, mutta takapenkin ja -kontin tilat on suunniteltu paremmin.
Kaunis ranskalainen
Vuoden kauneimmaksi autoksi valittu ranskalainen DS 4 -laturihybridi tunkee saksalaisten tontille onnistuneesti, vaikka pikkupuutteet nakertavat premium-lupausta ja voimalinja kaupunkiajoa.
Citroënistä omakseen erottunut DS esitteli viime vuonna ensimmäisen C-segmentin tai niin sanotun kolmossarjan autonsa, joka on nimeltään numero 4. Testiin napattu kompakti crossover-hybridiversio pyrkiikin kilpailemaan saksalaisten laatumerkkien kanssa ja etsii jalansijaa Mersun A-sarjan, Audi A3:n sekä BMW X2:n joukosta.
DS pyrkii erottumaan massasta erityisesti muotoilullaan. Kaikilla herkuilla lastattu, maasturimaista fiilistä hakeva Cross Edition sykähdyttää jo autoa lähestyttäessä. Kiehtova muotoilu herättää huomiota viimeistään siinä vaiheessa, kun lukitus aukeaa auton vierellä ja koriin upotetut kahvat ponnahtavat eleettömän tyylikkäästi esiin. Avaimeton kulku pelittää täydellisesti. Tämän ominaisuuden toivoisi kaikkiin varustelutasoihin.
Upea muotoilu
DS:n muotokieli luottaa sekä ulkona että sisällä brändin mukaiseen timantti-kolmio-suunnikas-sekamelskaan, joka on ainakin erottuva. DS mainostaa nelostaan ”kauneimmaksi autoksi 2022”, sillä tämä tunnustus sille ojennettiin Festival Automobile International -tapahtumassa Ranskassa ja onhan se nätti sekä persoonallinen korimuotoilultaan.
”Premium-luokan” autolupauksen mukaisesti sisätilat tuntuvat laadukkailta ja viimeistellyiltä. Painikkeet, viikset ja valitsimet ovat napakoita eikä penkeistä tai korista kuulu ylimääräisiä nitinöitä. Yleensähän nämä toki paljastuvat vasta pidemmässä käytössä. Sen sijaan alle 7 000 kilometriä ajetun koeajoauton kuljettajan nahkapenkki on jo nuhjuisen näköinen ja apukuskinkin paikalla on nähtävissä ryppyyntymistä.
Päätilaa on mukavasti, jalkatilaa takana keskinkertaisesti. Tavaratilaa jää hybridimallissakin mukavat 390 litraa (pelkällä bensalla 430 l), joka on tämän kokoluokan autolle varsin hyvä lukema. Tavaratilan lattia on kuitenkin melko syvällä eli nostokorkeuden takia painavia tavaroita nostellessa saa olla varovainen.
Sähköllä pehmeää
Voimalinjan toiminta on hybridillä ajettaessa melko huomaamatonta ja 8-vaihteinen automaatti vaihtaa sujuvasti. Tosin vaihteenvaihdot tapahtuvat hieman omituisissa kohdissa ja yllättäen, mutta eivät häiritsevästi. Polttomoottorin ääni on vieläpä varsin hiljainen. Paitsi kun tallan lyö pohjaan, jolloin se päästää ihan kunnioitettavan mörähdyksen.
Ikävä kyllä tilanne ei ole jarruttaessa sama. Vaihteisto lyö alaspäin töksähdellen ja jarrutusvoiman säätely on omituisen vaikeaa, mikä tekee pysäyttämisestä toisinaan epämukavaa ja kaupunkiajosta suorastaan ärsyttävää.
Pelkällä sähkömoottorilla ajellessa meno taas on pehmeää molempiin suuntiin. Vaihteenvaihdon havaitsee oikeastaan vain, jos siihen tarkoituksenmukaisesti kiinnittää huomiota.
Ajettavuudeltaan auto on tämän tehoiselle laitteelle juuri sopivanlainen. Ohjaus on makuuni miellyttävä. Parkkipaikalla ratti pyörii vaivatta ja jämäköityy kovemmissa nopeuksissa juuri sopivasti. Ratti ei ole ranskalaisesta pehmeydestään huolimatta missään nimessä tunnoton.
Vastaavaa mukautumista on jousituksessa, joka on elektroninen. Auto skannaa edessä olevaa tietä ja säätää iskunvaimennuksen sen mukaiseksi, kunhan nopeus on satasen alla. Järjestelmän toimintaa on vaikea laittaa testiin, mutta auto suorittaa töyssyt mutkissakin mainiosti eikä kolinaa kuulu kummaltakaan akselilta.
Kaikki edellä mainittu tosin pitää paikkansa vain niin kauan kuin pysyy erossa Sport-ajotilasta. Sen päälle kytkemisessä ei ole oikeastaan järjen hiventä. DS 4 on erittäin miellyttävä ja tyylillä teitä halkova henkilökuljetin, eikä elämystä kannata pilata pyrkimällä ajamaan sitä pseudo-urheilullisesti.
Mukavuusosastolla autossa on sellaista premium-fiilistä kuin voi toivoa. Kuten todettua, moottoria ei juuri kuule ja rengasmelu on karkeallakin asfaltilla hyvin eristetty. Penkkien muotoilu on miellyttävä, vaikkakin omalle luisevalle takamukselleni aavistuksen kovan tuntuinen.
Lue koko koeajoraportti tähtiarvosteluineen Iltalehdestä.
Kirjoittanut IL autotoimittaja Jaakko Isoniemi
