Etupuskurin ilmanottoaukko oli erilainen ja musta puskurilista yhtenäinen. Sivuvalo oli ajovalon yhteydessä. Kattokaiteet Volvo oli jättänyt lisävarusteeksi.
Moottorit olivat uudistettuja 5-sylinterisiä. 140- ja 170-hevosvoimaiset erosivat toisistaan vain kierroslukualueen yläpäässä. Merkittävästi paremman suorituskyvyn tarjosi 200 hv:n pienpaineturbo. Huippumalli oli T5 (250 hv), jonka paras voima oli tarjolla 3000 r/min yläpuolella. Diesel oli entisestään tuttu 2,5-litrainen. Lisäksi tarjolla oli Volvon tapaan Bi-Fuel, joka toimi metaanilla (maakaasulla) ja sen loputtua bensiinillä.
Vaihteistot olivat 5-vaihteisia ja bensaturboihin automaatin sai ilman lisähintaa. 2.4T:n sai myös nelivetoisena AWD-mallina.
Takaseinä oli hyvin pysty. Takaluukku oli valmistettu muovista. Tavaratilaa oli laajennettuna 1641 litraa, mutta tilan pituus jäi useimpia muita isoja farmareita lyhyemmäksi. Laajentaminen onnistui pääntukia poistamatta.
Sisustuksessa oli pieniä eroja S80:aan - itse asiassa yhteisiä osia oli yllättävän vähän. Nahkaverhoilun lisähinta oli ainoastaan 5000 markkaa - paketeissa jopa 2500 markkaa. Niinpä noin puolet autoista ostettiin nahkaverhoiltuna. Nahan laatu jäi selvästi jälkeen saksalaiskilpailijoista, mutta lisähintakin oli vain murto-osa. Istuimiksi oli tarjolla myös sport-istuimet, joiden muotoilu poikkeaa varsin vähän vakioistuimista.
V70:n rinnakkaismallina oli edelleen Cross Country eli XC. Sen maavara oli kasvanut maasturilukemiin eli 200 mm:iin. Nelivetojärjestelmä perustui aluksi viskokytkimeen. Vuosimallista '03 lähtien V70 AWD ja XC70 -malleissa nelivetojärjestelmä perustui Haldex-kytkimeen ja oli huomattavasti aikaisempaa toimivampi. Pitävällä alustalla 95 % voimasta välitettiin etupyöriin.
XC:n värivalikoima ja verhoilut poikkesivat muista malleista. Perusverhoilu oli kangas/keinonahka-yhdistelmä. Nahkaverhoilun sai beigenä, tammenruskeana, tummanruskeana ja mustana. Nahkaverhoilussa ompeleet olivat korostetusti näkyvissä. Vakiovarusteena oli sisustuksen alumiinikoristeet sekä aluvanteet.
Syksyllä 2001 tulivat kaikkiin kolmeen mallisarjaan Volvon ensimmäiset omat dieselmoottorit. 2.4D (136 hv) ja D5 (163 hv) olivat ominaisuuksiltaan hyvin ajanmukaisia.
Vuoden 2002 alussa esiteltiin maasturi XC90 ja samalla V70 XC nimettiin uudelleen XC70:ksi. Siihen sai nyt myös D5-moottorin. XC70:n päämarkkina-alue oli USA:ssa.
Syksyllä 2002 esiteltiin S60 R ja V70 R. R-malleissa oli 300-hevosvoimainen turbomoottori, neliveto, tehokkaat Brembo-jarrut ja aktiivinen Four-C-alustajärjestelmä. Manuaalivaihteisto oli 6-vaihteinen. R-mallit eivät kyenneet tarjoamaan kunnon vastusta saksalaiskilpailijoille, vaikka hinta oli yllättävän lähellä niitä. Myynti jäikin varsin vähäiseksi.
Syksyllä 2004 tulivat markkinoille uudistetut vuosimallin 2005 S60:t, V70:t ja XC70:t. Kaikkiaan 3500 osaa sanottiin muutetun. Ehkä paras tuntomerkki on korinväriset kylki- ja puskurilistat. Ajovalot, takavalot ja puskurit olivat myös uusia. Ajovalojen peitelasit olivat muovia, joten pyyhinpesureista oli jouduttu luopumaan. S60:n keulassa ilmanottoaukko oli entistä suurempi. XC70:ssa alustan suojalevyt olivat aikaisempaa suuremmat ja vaalean harmaat.
2.4T-moottorin korvasi 10 hv tehokkaampi 2.5T, joka oli esitelty jo aikaisemmin AWD-malleihin sekä S80:aan. T5-mallien iskutilavuus kasvoi puolestaan 2,4 litraan ja teho myös 10 hv:lla 260 hevosvoimaan. Turboahdin oli sama kuin R-malleissa. Käsivaihteisto muuttui T5-malleissa 6-vaihteiseksi ja etujarrut 30 mm suuremmiksi.
Etuistuimet oli uusittu ja niissä oli nyt pumpputyyppinen korkeussäätö. Keskikonsoli ja kojelaudan keskiosa olivat saaneet uuden ilmeen. Vakiovarustukseen oli lisätty mm. ajotietokone ja nahkaratti. Parempien varustetasojen tunnukset olivat nyt S60:ssa ja V70:ssakin Kinetic, Momentum ja Summum. Kineticin tärkeimmät lisät olivat ilmastointiautomatiikka, vakionopeussäädin, sumuvalot, aluvanteet ja nahkaratti.
Momentum sisälsi mm. nahkaverhoilun, sadetunnistimen, alumiinikoristuksen sisällä ja sähköisesti kääntyvät ulkopeilit maavaloin. Summumissa oli lisäksi mm. bi-xenon-valot, 17" aluvanteet, sähkötoiminen kuljettajan istuin muistilla, sport-istuimet ja kromilistat puskureissa. XC70 oli aina vähintään Kinetic-tasoinen ja siinä oli V70:n lisäksi mm. radio/CD-soitin, kattokaiteet ja tasonsäädin takajousituksessa.
Uusia lisävarusteita olivat R:stä ja S80:sta tuttu Four-C-iskunvaimennus, pysäköintitutka myös eteen, vettähylkivät sivupeilien ja etusivuikkunoiden lasit sekä BLIS eli kuolleen kulman varoitin sivupeilien alla.
Keväällä 2006 esiteltiin parannetut dieselit D (126 hv), 2.4D (163 hv) ja D5 (185 hv). Hiukkassuodatin tuli vakiovarusteeksi. Uusi automaattivaihteisto oli 6-vaihteinen ja D5:ssä myös manuaalilaatikossa oli vaihteita 6.
Vuodesta 2005 lähtien bensakoneisiin ja vuodesta 2006 lähtien dieselmoottorisiin Volvoihin sovellettiin uutta 30 000 km/1 vuosi huolto-ohjelmaa (ei Bi-Fuel- ja R-mallit).
Volvon tapaan mallisarjoista oli vuosien varrella lukuisia erikoismalleja. Näissä oli tyypillisesti Comfort-pakettien ja myöhemmin Summum-tason mukainen varustus ja ulkonäöllisiä erikoisuuksia. Classic-mallien jälkeen ehkä tunnetuimpia erikoismalleja ovat siniset Ocean Race-mallit vuosilta 2002 ja 2005-06 sekä Titanium-mallit vuodelta 2003.
Malliperhe S60, V70 ja S80
Volvon resurssit pienenä autotehtaana olivat 90-luvulla ennen Ford-omistusta rajalliset, mutta panostus uusiin malleihin tuotti tulosta. Samalle perusrakenteelle esiteltiin kolme (XC90 neljäs) toisiaan täydentävää automallia. Ensimmäisenä esitelty S80 kärsi ensimmäisinä vuosinaan melkoisista lastentaudeista ja jäi mallina vähiten myydyksi. V70 oli jo tullessaan huomattavasti valmiimpi malli ja nousi suomalaistenkin suosikiksi. Se oli meillä ylivoimaisesti eniten myyty iso auto ja rekisteröintitilastossa sijoilla 9-15. S60 täydensi mallistoa tarjoamalla ison auton ominaisuuksia pienessä koossa. Myös se mahtui useimpina vuosina rekisteröintitilaston 30:n kärkeen.
Isot Volvot olivat selkeästi mukavuuspainotteisia autoja. Alusta oli viritetty pehmeähköksi ja saksalaistyylinen täsmällisyys ajettavuudesta puuttui. Melutaso oli BMW 5-sarjan jälkeen luokan parhaimmistoa. Istuimet olivat markkinoiden huippua mukavuutta ajatellen. Autojen perusvarustelu oli sinänsä niukahko, mutta lähes kaikki autot myytiin varustepaketeilla varustettuna. Lisäksi monet lisävarusteet olivat hyvin edullisia, joten niitä on autoihin ruksittu. Esimerkiksi nahkaverhoilu on mallista riippuen 40-50 %:ssa autoista. 17" pyörät lisäävät melutasoa ja autoissa, jotka on toimitettu tehtaalta 17" pyörillä on rajoitettu pyörien kääntökulmaa, mikä suurentaa jo muutenkin suurta kääntöympyrää.
Bensamoottoreista 140- ja 170-hevosvoimaiset perusmoottorit ovat laiskoja puurtajia, joiden kulutus on suorituskykyyn nähden korkea. Bensamalliston helmiä ovat pienpaineturbolla varustetut 2.4T ja myöhempi 2.5T. Näissä käytännön suorituskyky on vähintäänkin riittävä. T5 ja R puolestaan ovat lieviä pettymyksiä teholukemaan verrattuna. Dieseleistä 2.5D on vanhanaikainen. Volvon omat 2.4D ja D5 ovat kuuluneet dieselien parhaimmistoon.
Automaattivaihteistot ovat japanilaisen Aisin-Warnerin valmistamia. Ne vaihtavat melko miellyttävästi, mutta toiminnassa on kaupunkiajossa havaittavissa hitautta. Etenkin taksikäytössä automaattivaihteistojen kestävyys on osoittautunut rajalliseksi huonosti suunnitellun ohjausjärjestelmän takia. Viimeisissä D5-malleissa on uudempi 6-vaihteinen automaatti. Automaattivaihteistolla on varustettu S80-malleista noin 80 %, V70:sta noin 60 % ja S60:sta noin 35 %.
Kaikki S80:t, XC70:t ja enemmistö Suomeen tuoduista V70:sta olivat ruotsalaisia. Kaikki S60:t ja osa V70-malleista valmistettiin Belgiassa. Laadussa ei ole tiedossa olevia eroja valmistusmaan välillä. Eri maiden katsastustilastoissa mallit ovat sijoittuneet hieman keskitason yläpuolelle, mutta tiepalvelutilastoissa aivan häntäpäähän.
Sähkövikoja ei saatu kuriin malli-iän aikanakaan. Kallein odotettavissa oleva vika on noin 1000 euroa maksava kaasuläpän ohjausyksikön rikkoutuminen, joka koskee vuosien 1999-2001 bensamalleja ja aiheuttaa nykimistä. Suomessa ko. yksikön vaihtamisen joutuu maksamaan asiakas, vaikka kyseessä on ilmiselvä tyyppivika.
Koiranluiden vaihtoväli oli 10 000 - 100 000 km. Vaihdetut alkuperäisosat ovat osoittautuneet kestävämmiksi ja vuosimallista 2005 lähtien koiranluut kestävät satoja tuhansia kilometrejä. Lisäksi raidetangonpäitä on jouduttu vaihtamaan, mutta muita mekaanisia vikoja ei ole esiintynyt. Dieseleissä vakiona oleva Ardic-merkkinen polttoainelämmitin vaatii paljon huoltoa. Koiranluita ja eräitä sähkövikoja lukuun ottamatta autot ovat luotettavia. Huoltovälit ovat lyhyehköt moniin kilpailijoihin verrattuna ja myös huoltojen hinnat ovat korkeahkoja. Kustannuksiltaan kallein moottori huoltaa ja ylläpitää on 2.5D, jossa on 15 000 km huoltoväli.
Isot Volvot ovat huolellisesti suunniteltuja, Suomen oloihin soveltuvia autoja, joissa on poikkeuksellisen vähän ärsyttäviä yksityiskohtia. Käytettyjen autojen tarjonta on runsasta, sillä autoja on myyty uutena paljon Suomessa, mutta niitä on myös tuotu käytettynä erittäin paljon, mikä on laskenut hintatasoa. S80:n seuraaja saapui Suomeen syksyllä 2006, V70:n syksyllä 2007, mutta S60 jatkoi vuoteen 2009.
