Suomeen neljäs Voyager ehti helmikuussa 2001. Myös USA:ssa oli nyt myynnissä Chrysler Voyager, sillä Plymouth-merkki oli lopetettu ja lyhytakselivälinen malli siirtyi Chrysler-mallistoon pitkän Town & Countryn rinnalle. Sisarmalli Dodge Caravanista oli tarjolla kumpikin pituus. Euroopassa myydyt autot valmistettiin Itävallassa Magna Steyrillä.
Korimalleja oli siis edelleen kaksi. Grand Voyager oli 29 cm perusversiota pitempi. Akselivälin osuus pituuden lisäyksestä oli 16 cm. Istuinratkaisuna oli keskirivillä kaksi erillisistuinta ja kolmennella rivillä kolmen hengen yhtenäinen istuin. Takaistuin on painava ja sen poistaminen autosta vaatii kaksi nostajaa. Käynti taakse on helppoa liukuovien ja väljän kulkuaukon ansiosta.
Tekniikassa ei ollut suuria muutoksia entiseen verrattuna. Alustarakenne vastasi entistä, edessä oli joustintuet kierrejousin ja takana jäykkä akseli lehtijousin. Pientä viilausta lukuun ottamatta entisellään olivat myös bensamoottorit ja vaihteistot. Painoa oli kuitenkin kertynyt noin 150 kiloa entistä enemmän, vaikka ulkomitat olivat kasvaneet lähinnä vain leveyssuunnassa.
2,4-litrainen, nelisylinterinen bensamoottori oli teholtaan 152-hevosvoimainen. Sen yhteydessä vaihteistoksi oli tarjolla 5-vaihteinen manuaali ja 4-vaihteinen automaatti. 3,3-litrainen V6 oli saanut tuntuvasti lisätehoa ja lukemaksi kirjattiin nyt 174 hv. Rakenteeltaan moottori oli vanhoillinen työntötankokone. Vanhentunutta tekniikkaa edusti myös vain nelivaihteinen automaatti. Sen toiminta oli kuitenkin saatu vaihtamismukavuuden osalta ajanmukaiselle tasolle. V6-moottorin keskimääräinen maantiekulutus oli TM:n koeajon mukaan 11 litraa ja kaupunkikulutus 17 litraa. EU-kulutukset ovat lähes samaa tasoa, joten CO2-päästölukemaksi saadaan miehekäs 297 g/km. 3,3-litraisena Voyagerin sai myös nelivetoversiona. USA:ssa malliston huipulla oli 3,8-litrainen V6. Joissakin Euroopan maissa puolestaan oli myös 2,0-litrainen versio.
Taloudellisempaa vaihtoehtoa hakeville oli tarjolla italialainen Detroit Dieselin eli entisen VM:n 2,5-litrainen nelisylinterinen diesel. Se edusti edelliseen korimalliin nähden tuoreempaa sukupolvea: se oli nyt varustettu yhteispaineruiskutuksella ja neliventtiilitekniikalla. Tehoa oli 141 hv ja vääntöä 320 Nm. Dieseliä ei saanut automaattivaihteisena. Dieselin kulutuslukemat olivat auton painoon nähden kohtuulliset, mutta alakierrosten vääntö ja moottorin karkea käyntiääni eivät vakuuttaneet.
Varustetasoja oli kolme. Perusmalli SE:ssä oli mm. manuaali-ilmastointi, sähkölasit ja -peilit, laadukas radio/kasetti/CD-soitin ja 4 turvatyynyä. LX:ssä oli lisäksi mm. automaatti-ilmastointi, ajotietokone, sähköllä säädettävä kuljettajan istuin, vakionopeussäädin, sumuvalot, vetoluistonesto, kevytmetallivanteet ja sähköllä toimivat sivuliukuovet. Limited-mallin varusteita olivat mm. nahkaverhoilu, istuinlämmittimet, kaksi erillisistuinta takarivillä, CD-vaihtaja ja kromatut kevytmetallivanteet. Myöhemmin myytiin SE:hen perustuvia Plus- ja Premium-paketteja, joihin sisältyi mm. kevytmetallivanteet, ikkunoiden kalvotukset ja parkkitutka.
Maaliskuussa 2004 tulivat Suomeen faceliftatut mallit. Uutta muotoa olivat saaneet mm. ajovalot, puskurit ja entistä suurempi maski sekä perässä lähinnä takavalot. Uusi varuste oli kuljettajan polviturvatyyny. Turvaverhot olivat aluksi lisävaruste, mutta tulivat pian vakioksi Suomessa. Diesel sai rinnalleen 2,8-litraiseksi kasvaneen version, jossa tehoa oli 150 hevosvoimaa. 2,8-litraisen dieselin vaihteisto oli 4-vaihteinen automaatti. Uusi varustetaso oli järkevä SE Touring, jossa oli SE:n lisäksi mm. automaatti-ilmastointi, vakionopeussäädin, sähkösäädettävä kuljettajan istuin ja kattoteline.
Joulukuussa 2004 esiteltiin Grand Voyageriin Stow’n Go -istuimet, joilla toinen ja kolmas penkkirivi taittuivat näppärästi lattian alle piiloon. Tämä paransi selvästi auton muunneltavuutta, joka ei enää perustunut istuinten irrottamiseen ja nosteluun. Tässä yhteydessä nelivetomalli poistui tuotannosta.
Syyskuussa 2006 tuli SE-varusteluun pohjautuva Signature edition, jossa oli mm. ajotietokone, nahkaratti, parkkitutka ja Infinity-kaiutinjärjestelmä.
Chrysler Voyager oli Suomen suosituin iso tila-auto. Vanhahtavasta rakenteesta huolimatta ominaisuudet oli saatu viritettyä varsin hyvälle tasolle. Ajettavuutta kuvaa parhaiten sana leppoisa. Voyager etenee vakaasti, mutta ajotuntumaa ei pyritä kuljettajalle välittämään kovin tarkasti. Jousitus toimii asiallisesti ja melutaso on varsin matala.
Tilaa matkustajille on pitkässä korimallissa mainiosti. Lyhyessä polvitilat jäävät hieman rajallisiksi ja montaa pienempää kilpailijaa niukemmaksi. Istuimet ovat kelvolliset, mutta veltot. Istuinten säätömahdollisuudet olivat useimpia kilpailijoita niukemmat. Seitsemän hengen versiona tavaratila jää väkisinkin niukaksi. Neljän hengen miehityksellä runsaita tavaratiloja tarvittaessa vaihtoehtona on siirtää taaimmaista istuinta hieman eteenpäin ja taittaa sen selkänoja, jolloin paketti jää lähes puolen metrin korkuiseksi. Toinen vaihtoehto on jättää koko 60-kiloinen sohva autotalliin. Monikäyttöisyydessä Grand Voyagerin Stow’n Go -versio on pitkästi edellä. Voyagerin pystyy myös katsastamaan kahdeksalle hengelle, jos löytää kolmen hengen penkin myös keskiriville.
Hallintalaitteissa oli hieman amerikkalaisia kömpelyyksiä, kuten valomuistin puute ja pyyhkijöiden käyttö vilkkuviiksen päästä. Sisustus on tyyliltään vanhanaikainen eikä viimeistelyn laatu ole kovin korkeatasoinen. Kolariturvallisuus on heikko. Voyager sai vuoden 2007 EuroNCAP-testissä 1,5 tähteä. Testattu auto oli oikealta ohjattava brittimalli ilman polviturvatyynyä. Arvion mukaan vasemmalta ohjattava auto olisi saattanut saada neljä tähteä.
Vakuutukset ja huollot ovat varsin hintavia. Yleisimmät kulutusosat on kohtuullisesti hinnoiteltu, mutta mallikohtaisissa varaosissa on korkeita hintoja. Useimmissa dieselmalleissa jakohihnan vaihtoväli on 100 000 km ja 2,4-litraisissa bensamalleissa 150 000 km.
Katsastustilastoissa Voyager sijoittuu aivan viimeisille sijoille niin Suomessa kuin muissakin maissa. Yleisimpiä hylkäysperusteita Suomessa ovat jarruviat. Kaikesta huolimatta Voyagerin perustekniikka on varsin kestävää ja vika-alttius selittyy osittain rankalla käytöllä ja runsailla ajomäärillä. Automaattivaihteistoissa on ongelmia etenkin dieseleissä ja vaihteistoöljyn tiheä vaihto kannattaa. Sisustuksen muovien laatu ja kestävyys on heikkoa. Sähkökäyttöiset liukuovet vaativat kiskojen säännöllisen puhdistuksen ja ovat kalliit korjata. Myös monet muut sähköviat vaativat hintavia osia. Moottoreista kestävä 3,3-litrainen on paras valinta. Laiska 2,4-litrainen ei käytännössä ole juurikaan taloudellisempi. Dieselit eivät ole erityisen kestäviä eivätkä ominaisuuksiltaan sivistyneitä. Ruostesuojaus on keskimääräistä heikompi.
Hintaansa nähden Voyagerissa saa paljon autoa, mutta ylläpito ja käyttö maksavat. Yleisin versio Suomessa on lyhyt 3,3-litrainen. Vuonna 2008 esiteltyä seuraavaa sukupolvea oli tarjolla vain pitkänä Grand Voyagerina ja lyhyen mallin paikan otti Dodge Journey.
